» Heipä hei!

Jotenkin erittäin kummallisesti eksyit juuri Sade-trilogian sivuille. Sade-trilogia sijoittuu Harry Potter-fandomiin ja tarkemmin ottaen ensimmäinen osa käsittelee kelmien aikaa. Ensimmäinen osa tarinasta on hyvää vauhtia mennyt puoliväliin ja kun tämä on saatu purkkiin, alkaa seuraavan osan kirjoitus, josta kerron tarkemmin kun itsekin tiedän, vaikka kaikilla osilla on jokaisella suunniteltu juoni. Tällä hetkellä menossa on siis Sateen sirpaleet. Ikärajaksi on nousemassa R, eli suomenkielellä K-15 ja muutenkin lukeminen on omalla vastuulla.

Vietetään kelmien viimeistä vuotta Tylypahkassa ja jokainen nelikosta miettii omaa tulevaisuuttaan. Sarah Roland on 17-vuotias rohkelikkotyttö ja hänen olemassaolonsa on huomannut vain muutama. Jos kuudentena vuonna olisi kysynyt tunnetko sinä Sarah Rolandin, jokainen olisi kysynyt "Kuka hän on?". Mutta seitsemäntenä vuonna hyväsydäminen, mutta hyvin itsepäinen Sarah on näkyvillä, muututtuaan kesän aikana roimasti. Jostain syystä hän kuitenkin torjuu jokaisen pojan, joka häntä yrittää iskeä. Tämä alkaa häiritä Sirius Mustaa, joka uppoutuu entistä enemmän tytön lumoihin. Hän huomaa, ettei Sarah olekaan niin kiltti ja sääntöjä noudattava tyttö, vaan hiippailee yöaikaan ulkona. Siriuksen mielenkiinto vain syvenee ja lopulta hän löytää itsensä verkosta, josta on täysin mahdotonta päästä pois. Mutta mikä on se salaisuus, jota Sarah piilottelee itsepäisen ja mysteerisen ulkokuorensa alla?

Mitä mukavinta lukunautintoa toivottaen,
Carabella Lëralondîr

ETUSIVU -- HAHMOT -- SATEEN SIRPALEET -- KIRJOITTAJA -- SÄHKÖPOSTI