Virallinen nimi: Ruutu-Ruusa
Rekisterinumero: 1919-J90
Kutsumanimet: Ruusa, Rusina, Ruusperi, Mamma, Pömpiäinen, Pähkinänsärkijä tai "Pähkis" yms.
Syntynyt: 09.05.1990, Hankasalmi
Rotu: Suomenhevonen
Sukupuoli: Tamma
Väri: Tummanrautias
Merkit: kimoreunainen tähti, pitkä kuonopiirto, kuonopilkun aihe, kaikissa jaloissa juovakaviot, hampahtavat jouhet
Säkäkorkeus: 161cm
Kasvattaja: Hannu Manninen, Hankasalmi
Omistaja: Katri Pajukoski, Tampere
Ennätys: 33,4 ake/33,1 ke
Voittosumma: 1 438€
Startit: 31, 1-4-3
Kantakirjattu: II
Isä: Ruutu-Poika
Emä: Vekku-PimuRuusa sukupostissa
Ruusa HEPPA-järjestelmässäKuinka kaikki alkoi?
Tapasin Ruusan ensimmäistä kertaa joulukuussa 2003. Olin lähdössä katsastamaan Mouhijärvelle kyhättyä uutta tallia, josta ystäväni oli kertonut. Olin samaisen ystäväni kanssa sopinut meneväni ratsastustunnille sinne, mutta hän sairastui äkisti ja perui tulonsa. Pohdin siinä sitten uskaltaako mennä yksin vaiko ei. Lopulta uteliaisuus kuitenkin voitti ja lähdin suuntaamaan tallia kohti.
Heti tallille saavuttuani minulle kerrottiin, että ratsastaisin Ruusa-nimisellä hevosella. Tässä vaiheessa mieleeni tuli Ruoveden ratsutallin Roulett-poni, jota kutsuttiin Ruusaksi ja jonka nimestä olin aina pitänyt. Siinä hetken aikaa ehdin pohtia olisiko tässäkin tapauksessa kyseessä poni vai kenties jokin hieno puoliverinen. Pettymys ei kuitenkaan ollut, kun Ruusa paljastui erittäin kauniiksi suomenhevostammaksi, joka hörähteli tallissa. Heti ensi silmäyksellä tiesin, että tässä on hevonen, josta tulisin pitämään. Myöhemmin äitini sanoi minulle, että sitä olisi voinut kutsua hetkeksi, jolloin tiedettiin tämän tytön rakastuneen ensi silmäyksellä.
Sitten kavuttiin hevosen selkään. Ruusa oli entisenä ravurina kovin reipas ja vauhtia riitti tällaiselle ratsastuskoulun automaattikoneilla ratsastelevalle tytölle. Kuitenkin tämän tamman haasteellisuus oli se, joka vahvisti vielä enemmän tunnetta, että me kaksi vain simppelisti kuuluimme yhteen - minä rakastin vauhtia ja vääntämistä ja Ruusa tarjosi kumpaankin kovan vastuksen. Tämän ratsastustunnin päätteeksi pyysin Ruusaa hoitohevosekseni ja niin tapahtui.
Vuoden päivät siinä ehdin tätä hevosta hoidella ja yhdessä välissä omistaja tulikin kyselemään olisikon halukas ostamaan sen. Mutta silloin ei paljon varaa ollut. Lopulta syksyllä tallilla alkoi mennä hieman huonosti kävijöiden puutteen vuoksi ja minä liikutin hevosia ilmaiseksi (Ruusaa & Taavettia lähinnä, ponia liikutteli eräs toinen). Sitten ne laitettiinkin myyntiin. Kyselin ensin, voisinko vuokrata Ruusaa, mutta resursseja tähän ei oikein ollut.
Siinä sitten yritin äitiä suostutella ostamaan 14-vuotiaalle neidinkäppänälle ensimmäistä ihkaoikeaa hevosta. Alku aina hankalaa - se sanonta pätee tähänkin. Siinä vaiheessa, kun kuulin vaellustallin kiinnostuneen Ruusasta, aloin pelätä menettäväni unelmahevoseni. Kuitenkaan omistaja ei vielä myynyt Ruusaa, ajatellen luultavasti minua - hän tiesi kyllä kuinka kiintynyt olin tammaan. Ja lopulta - miljoonien manipulaatiopuheiden, itkujen, kiukutteluiden ja aneluiden jälkeen - äitini suostui ostamaan minulle Ruusan. Kaupat tehtiin 10.12.2004, jolloin Ruusa ihan virallisesti siirtyi omistukseeni. Uudelle tallille oli muutto heti seuraavana päivänä - eikä uusi tallikaan ollut kovin kaukana. Siirryimme Mouhijärveltä Vammalaan päin. Ruusa on asustellut nyt Kivitallilla siitä lähtien.
Miten sitä voisi kuvailla?
Tamma. Se on ensimmäinen sana, jonka Ruusa tuo mieleen. Ailahteleva, itsepäinen suomenhevostamma. Sille tarvitsee näyttää kuka oikeasti määrää - joskus useampaankin kertaan. Pelätä ei saa tai muutoin kohta tamma kalistelee karsinan "kaltereita" ja uhkailee näykkimisellä. On äärimmäisen typerää ruveta taistelemaan tamman kanssa, jos se on pahalla tuulella ja samoin hoitaja - silloin se on usein vain alati jatkuva sirkusshow. Jos Ruusa ei luovuta, eikä hoitajakaan (tässä tapauksessa myös tyhmää), niin siinäpä ollaan pattitilanteessa.
Harjaamisesta Ruusa useimmiten tykkää, kunhan se suoritetaan muualla kuin vatsan alapuolelta. Ja mitään parempaa (herkkujen lisäksi tietenkin!) ei ole olemassakaan kuin rapsutus selästä tai kesällä kaulastakin, kun itikat pääsevät puremaan. Siinä sitä ollaan ylähuuli töröllä nautiskelemassa. Mikäli omat sormet eivät kestä, on aina olemassa kumi- ja piikkisuat (kunhan ovat muovisia!). Ruusa hoidetaan yleensä käytävällä, sillä itse olen tottunut ajatukseen, että karsina on hevosen koti. Silloin tällöin kuitenkin joudutaan hoitamaan karsinassakin, jossa saa olla vähän varuillaankin. Kaviot nostetaan useimmiten aina jo valmiiksi ylös (ensimmäisen jälkeen), sillä järjestys on usein sama ja tamma tietää jo mitä on tulossa. Satulanlaitosta ei tämä leidi pidä sitten niin yhtään. Vyön kiristyskään ei usein ole mieleistä, sillä siinähän melkein lyttääntyy pienen ponin kauramoottorimaha! Kuolaimet tämä tamma ottaa itsestäänkin suuhun, vaikka joskus pitää hiukan auttaa. Suitsiessa siis ei mitään ongelmia.
Ratsastuksen kiemurat sujuvat vähän niin ja näin. Joskus on huonoja päiviä, joskus hyviä. Yleisesti ottaen tämä karvaooppeli kulkee vähintäänkin 50km/h, jos ei himmaile tai jos selässä sattuu vain olemaan uusi ihminen. Ruusa on herkkä pohkeille, eikä paljoakaan tarvitse painaa, kun siirrytään jos askellajista toiseen. Sen sijaan takaisin käyntiin siirtymisessä vaaditaan selvät pidätteet. Laukka on suorastaan kuin keinumista, kun se on rauhallista. Ennen laukannostoja tosin saattaa tamma vähän kuumeta ja steppailee kuin mikäkin balleriina - tästä lisänimi Pähkinänsärkijä. Tässä neitokaisessa onkin hieman enemmän estehevosen vikaa, vaikka hypätäkseen hyvin se tarvitsee kuitenkin määrätietoisen ihmisen selkään - muuten voi tulla pari kiertotietä. Tällä hetkellä Ruusa on hypännyt 80cm yksittäisenä ja 60cm on kokeiltu ratana - enimmäkseen hyppäämmekin niitä yksittäisiä. Koulukiemuroissa tamman koulutustaso vastaisi ehkä noin Helppoa C:tä vaikka jotain puuttuu ja jotain on vähän enemmänkin - asetukset tuntuvat välillä hieman menevän kuuroille korville ja pohkeenväistöt taas tulee kertapyynnöstä. Kyllä vanha hevonenkin vielä temppuja oppii! Maastoillessa neiti onkin oikein mukava - siellä kun usein pääsee revittelemään niin kovaa kuin tahtoo. Tosin, onhan se nyt tietenkin välillä niin, että ne kamalat vihreät pienet mummot saattavat vaikka haukata palasen pikkuponista tai kivet voivat ryhtyä yhtäkkiä piirittämään poloista - ja postilaatikot; nehän niin selvästi aukovat suitaan syömistarkoituksessa!
Mitä tulee hiukan erikoisimpiin tapauksiin; kengitys on tämän balleriinan mielestä ookoo, mutta eläinlääkäriä sitten saa juosta pakoon - onhan niillä ne kamalat takit ja neulat ja kaikkea. Kengityksen kanssa ei tällä tammalla ole ongelmia; se seisoo ihan nätisti paikallaan, vaikka välillä tietenkin voidaan kiusoitella kengittäjäpoloa. Eläinlääkärin saapuessa aletaan miettiä piiloutumistaktiikkaa - Kuka Ruusa? Ai, en oo koskaan kuullutkan - mutta eipä se paljon ongelmiin auta. Rokotukset ja kaiken maailman piikitykset (mikäli sitten eivät liity johonkin kivuliaaseen tautiin kuten vaikkapa ähkyyn) ovat kamalia. Kuten sanotaan - sellainen hevonen millainen omistaja. Tai kenties toisin päin? Oli miten oli, kummaltakin löytyy neulakammo.
Sehän on ihan isänsä näköinen!
isä Ruutu-Poika
isänisä Puhemies
isänemä Melina
isänisänisä Erilo
isänisänemä Funkis
isänisänisänisä Eri-Uljas
isänisänisänemä Ilo
isänisänemänisä Volker
isänisänemänemä Flora
isänemänisä Merkki
isänemänemä Anu
isänemänisänisä Eri-Johto
isänemänisänemä Lähetin-Reija
isänemänemänisä Ari
isänemänemänemä Söpö
emä Vekku-Pimu
emänisä Vekkuli
emänemä Miina
emänisänisä Vesseli
emänisänemä Pelho
emänisänisänisä Eri-Ote
emänisänisänemä Lissu
emänisänemänisä Mutri
emänisänemänemä Ullo
emänemänisä Eri-Reipas
emänemänemä Nätti
emänemänisänisä Eri-Aaroni
emänemänisänemä Joutsa
emänemänemänisä Loitto
emänemänemänemä Vinha-Lohtu
Mutta onkos kukaan sen näköinen?
Ruusa on elämänsä aikana varsonut kahdesti;
suomenhevosruuna Fuke, syntynyt 30.06.1996 - rautias - isä Jaanen Suikku || kuollut
suomenhevostamma Wiljasso, syntynyt 06.06.2000 - rautias - isä Jaanen Suikku || ravuriHUOM! Mikäli tunnet/olet tuntenut tai tiedät jomman kumman Ruusan jälkeläisistä, olisi mukava kuulla millaisia ovat olleet ja varsinkin miten tammalla menee!
Copyright Katri Pajukoski 2008
