TRINIDEAN ILLUUSIO

Luku 1

Suuri joukko ihmisiä oli kerääntynyt aamuvarhain Codayn, Trinidean pääkaupungin, torille kuuntelemaan ilmoitusta, joka kaikui koko kaupungin yli.

"Hyvää huomenta, Trinidea!" kuului huudahdus parvekkeelta, joka kuului kuninkaanlinnaan. Ketään ei vielä näkynyt, mutta pian parvekkeen reunalle asteli maan kuningas ja kaksi sotilasta, jotka olivat kuninkaan molemmin puolin. Ihmiset torilla alkoivat niiailla ja kumarrella kuninkaan nähdessään. Kuningas katseli hetken hymyillen kansalaisia ja kun viimeinenkin oli jälleen selkä suorana, hän aloitti puhettaan: "Kuten varmasti kaikki olette kuulleet, niin maamme prinsessa, Illyria, on löytänyt itselleen puolison." Torilla alkoi hiljainen, yllättynyt supina. "Aivan niin! Rakkaus on syttynyt hänen ja naapurimaamme Caspisonin nuoren prinssin välille." Väkijoukko tuntui ilostuvan uutisesta, joten monet alkoivat taputtaa käsiään yhteen ja puhumaan lujempaa. "Mutta", kuningas jatkoi samalla kun kaikki hiljenivät. "Matka Caspisoniin ei ole helppo, sillä matkalla on monia esteitä - vuoria, metsiä, ja kaikkea... Emme siis voi lähettää prinsessaa yksin. Prinsessamme mukaan lähtee viisi henkivartijaa, jotka ovat tavallisia kansalaisia." Puheensorina alkoi jälleen. Kuningas ei tuosta välittäntr. "Olemme löytäneet Codayn alueelta viisi erilaista henkilöä, jotka auttavat prinsessaa selviämään matkastaan ilman hiuksen taitettakaan. Pyydän seuraavaksi nimemiäni henkilöitä saapumaan linnaamme auringonlaskun aikaan."
Useat ihmiset torilla alkoivat varautuneen näköisinä vilkuilla toisiinsa.

"Sophie Lecanu."
"Minäkö?" kuului kimakka huuto kukkakojun vierestä. Ihmiset kääntyivät katsomaan naista, joka oli nostanut toisen kätensä suunsa eteen. Naisen tummanruskeat hiukset oli nostettu nutturalle, joka oli melko takkuisen näköinen aamutuimaan.

"Miarella Daemon."
Kukaan ei kuulunut reagoivan tähän nimeen. Liekö henkilö edes paikalla kuulemassa ilmoitusta?

"Bran Retallack."
"Se pahanilmanlintuko!? Ette voi olla tosissanne!" Nimen maininta sai aikaan levotonta valitusta aukiolla.

"Bacchus Cogus."
Nuori mies keskellä toria osoitti itseään hölmistyneenä. "Ihanko oikeasti?"

"Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä; samoaja Trardon."
Mies joka nojasi kiviseen taloon torin reunalla kohotti kulmiaan ja häipyi torilta ääneti.

"Tullessanne tapaamaan minua ja tytärtäni, toivoisin teidän ottavan mukaanne henkilökohtaiset tavaranne, sillä tahtoisimme matkan alkavan niin pian kuin mahdollista. Toivottavasti tapaamme tänään." Kuningas ja vartijat palasivat takaisin sisälle linnaan.

**

Aamukasteisen metsän puiden keskellä istui nuorehko mies, joka istui erästä suurta tammea vasten. Kostea ilma oli saanut miehen mustat, olkapäiden yli yltävät hiukset latistumaan ohuen ja likaisen näköisiksi. Hän oli kuunnellut ilmoitusta Codayn vieressä olevan metsän reunalla, ja tuhahti kuullessaan oman nimensä kuulutettavan.
"Bran Retallack."
Mitä he nyt tuosta velhosta haluaisivat? Pahanilmanlintu, joka tuottaa huonoa onnea kaikille, jotka hänet näkevät? Moinen sai Branin huvittumaan. Hän virnisti hiljaa itsekseen ja nousi sitten seisomaan. Taivaalla liitelevät korpit laskeutuivat miehen ympärille ja nokkivat suurimmat roskat pois Branin tummanruskeasta viitasta.
"No, miten on?" Miehen ääni oli hiljainen ja melko matala. "Mennäänkö katsomaan tarkemmin mistä tässä henkivartijana olosta onkaan kyse?" hän kysyi yhdeltä mustalta korpilta, joka hänen olalleen oli laskeutunut. Korppi raakkui hetken, ja Bran katsoi sitä kuin olisi ymmärtänyt kaiken mitä korppi omalla kielellään sanoi.
"Totta, te ette todella voisi seurata minua koko matkaa, mutta vaihteluahan se elämään ainoastaan toisi." Hän silitti korpin mustia sulkia. "Vaihtelua, toden totta."

**

"Mia! Mia!" Mia heräsi hänen nimensä hokemiseen. "Miarella Daemon, piru soikoon, avaa ovi!" Oveen hakattiin.
"Joo... Tulen justiinsa..." Mia mutisi ja kaatui takaisin sohvalle halaamaan tyynyä. Kesken ihanien unien piti tulla rettelöimään...
"MIARELLA!"
Mia huokaisi nopeasti ja lähti astelemaan veltosti kohti pienen talonsa ovea. "Johnny, en ymmärrä miksi sinun piti tulla tänne mesoamaan, mutta - "
Mian naapuri vähät välitti Mian haukotteluista ja venyttelyistä. "Kuningas on kutsunut sinut luokseen! Minä en ymmärrä... oletko kunnossa?" Johnny katsoi toinen kulma koholla Miaa, joka oli hetkessä valahtanut kalpeaksi.
"Kuningas, vai...?"
"Niin", mies vastasi tarkkaillen naista, joka näytti hermostuvan pikku hiljaa. "No olihan se aika shokki minullekin, mutta ei nyt sen takia tarvitse koomaan vaipua. Oletko nyt oikeasti kunnossa? Taidat olla sairas... Haen Cassien tuomaan sinulle lääkkeitä..."
"Odotas", Mia sanoi ja tarttui Johnnyn käsivarteen juuri ennen kuin tämä ehti häipyä oven edestä. "Tiedätkö yhtään siitä, mitä asiaa... hänen korkeudellaan on?"
"Lienet ainoa koko kaupungissa joka ei tiedä..." Mies kääntyi takaisin Miaan päin. "Sinut ja neljä muuta värvätään prinsessalle henkivartijoiksi tämän matkalle kohti Caspisonia."
"Ai", nainen totesi helpottuneeseen sävyyn. "Neljä muuta?"
"En minä tiedä, mene sinne itse! Auringonlaskun aikaan, kuulemma. En vain ymmärrä miksi hän ottaa henkivartijaksi nuoren ompelijatytön... Mutta oletko sinä nyt kunnossa?"
"Olen, olen", Mia totesi ja läimäytti oven kiinni miehen nenän edestä. "Ompelijatytön", hän hymähti heti kun oli varma että Johnny jupinoineen oli häipynyt oven takaa. "Niinhän se luulee."

**

"Tajuatteko, kunkku haluaa Baccin suojelemaan prinsessaa!"
"Äh, ole jo hiljaa, Miles", Bacchus totesi ratsastaessaan hevosellaan pois toriaukiolta muutaman tuttavansa kanssa.
"Mutta on se niin ihmeellinen juttu. Miten kuningas sinut tuntee?" Bacchusin oikealla puolella oleva mies kysyi.
"No eihän hän tunnekaan!" Bacchus kivahti vastaukseksi. Hän ei itsekään ymmärtänyt koko asiaa, joten miksi häntä tentattiin kuin viimeistä päivää?
"Joo, ei tietenkään. Arpoi vain kaikista kaupungin asukkaista vahingossa sinut, tietenkin." Miles pyöräytti silmiään.
"Niin kai sitten."
"Älä yritä! Isäsihän on kuninkaan kaveripiirissä!" Miles huudahti riemuissaan.
"Niinhän se on, mutta en minä häntä ole koskaan tavannut. Ihan totta - "
"Isäsi tietenkin on kehunut ja ehdottanut sinua siihen joukkoon."
"Theodor, älä nyt sinäkin!" Kolmikon keskellä oleva Bacchus sanoi anelevasti.
"No, ei tuo arvan heitto sinällään olisi kovinkaan ihmeellistä. Sinnehän tuli mukaan pari naistakin..." Miles totesi väsyneesti.
"Väitätkö, ettei naisista ole mihinkään?" Bacchus kysyi nopeasti ja lopetti punaruskeiden hiustensa haromisen.
Ennen vastaustaan Miles naurahti. "Kyllähän niistä - "
"Äh, ole hiljaa", Bacchus ja Theodor sanoivat samaan aikaan.

**

Trardon istui torin viereisen kapakan nurkkapöydässä. ´
"Terve, Sebastian", kapakkaan juuri astunut mies totesi baarimikolle, joka tiskasi aamiaislautasia.
"Tervehdys, tervehdys", kapakan omistaja vastasi. Tottuneesti hän täytti tuopin oluella ja ojensi sen sitten miehelle. "En taida koskaan ymmärtää miksi aloitat juomisen aamupäivällä."
"Älä sinä siitä välitä", mies sanoi ja joi ison kulauksen tuopista nojatessaan tiskiin. Sitten hän katseli ympärilleen ja huomasi nurkassa istuvan samoajan. "Hei, kuka tuo on?"
Baarimikko jatkoi vielä hetken tiskaamistaan ja nojautui sitten lähemmäs miestä vastaamaan: "Hän on yksi niistä aamulla kuulutetuista valituista."
Miehen silmät levisivät mielenkiinnosta. "Ihanko totta?" hän kysyi ja vetäytyi nurkkapöytään Trardonin seuraksi. Samoaja katsoi hetken miestä ja laski sitten katseensa takaisin vesilasiinsa.
"Onko se totta? Oletko yksi niistä viidestä henkivartija-tyypistä?" Mies otti jälleen pitkän kulauksen oluestaan. "Kuuletko, hei?" Hän katsoi samoajan päälakea, joka oli kalju ja täynnä pienempiä ja isompia arpia.
Trardon katsoi miestä nopeasti.
"Haloo?" Mies heilutti kättään Trardonin kasvojen edessä.
"Ehkä."
"Hmm?"
"Voi olla, että olen yksi viidestä kuninkaan kutsumasta prinsessan henkivartijasta, joiden tehtävänä on saattaa hänet turvallisesti aina Caspisoniin saakka. Tai sitten voi olla että en."
Mies kohotti toista kulmaansa hämmennyksissään. "Mitä tarkoitat?"
"Et taida olla kovinkaan fiksu, vai?"
"Timothy!" baarimikko huusi baaritiskin takaa Trardonille puhuvalle miehelle, joka näytti siltä että sanoisi pian jotain harkitsematonta. "Tule tänne, minulla on asiaa!" Timothy-niminen mies katsoi virnistävää Trardonia vielä kerran ja palasi sitten Sebastianin luo.
"Mitä ihmettä touhuat?" Sebastian kysyi nopeasti ja hiljaa.
"Miten niin?"
"Puhua tuollaisella äänensävyllä samoajalle! Ihme että pääsit pelkällä irvailulla..."
"Älä höpötä... Pehmolta tuo minusta vaikuttaa."
Kun kaksikko seuraavaksi käänsi katseensa nurkkapöytää, he huomasivat Trardonin kadonneen ja jättäneen maksun juomistaan pöydälle.

**

Auringonlasku oli jo lähellä. Sophie Lecanu oli koko pitkän päivän puhunut ystäviensä kanssa siitä, kuinka hänet oli kutsuttu kuninkaan luo.
"Sophie, tuon matkan jälkeen sinusta voi tulla rikas nainen! Kuninkaan pestissä varmasti tienaa!"
"Amanda!" Sophie huokaisi. "Kyse on henkivartijan pestistä! Mitä voi odottaa reissulta, johon tarvitaan saattajiksi viisi turvaamaan selustan?"
"Älä ole noin pessimistinen", Amanda tokaisi. "Totta kai kuninkaallisilla on monet vartijat mukana. Näit itsekin että kuninkaan ollessa parvekkeella hänen selustanaan oli kaksi vartijaa. Sehän nyt on itsestäänselvyys että matkalle lähtee useampia."
"Miksei oikeita vartijoita?"
"Ehkä heillä on muutakin tekemistä."
"Tuossa ei ole järkeä", Sophie sanoi hiljaa epäröivällä äänellä.
"Ehkei. Mutta kuvittele nyt, hieno matka siitä tulee!"
"En minä sitä paitsi osaa taistella - tai siis suojella."
"Tuleehan sinne muitakin naisia."
"Joku ammattisotilas varmasti..." Sophie puri huulta ja kieputti tummanruskeita hiuksiaan sormensa ympärille.
"Tai piikaparka. Et tiedä, jos et mene katsastamaan!" Amanda läimäytti ystäväänsä mahtipontisesti selkään. "Sitä paitsi, nyt alkaa olla liian myöhäistä perääntyä. Auringonlaskun aika, nimittäin."
Sophie katsoi ulos ja huomasi punertavan auringon laskeutuvan Codayn itäpuolella olevien vuorten taakse. Hän huokaisi hitaasti. "Muistuta, että syytän sinua sitten jos jokin menee pieleen."
"Kuten aina."

**

Kuningas ja Illyria istuivat kuninkaanlinnan valtaistuinsalissa. Kuningas siemaili välillä punaviiniä kultaisesta pikaristaan, kun taas Illyria istui kädet puuskassa ja huonossa ryhdissä mitään tekemättä. Salissa oli jo pitemmän tovin ajan ollut epämiellyttävä hiljaisuus.

"Auringonlaskun aika", yksi ovella seisovista vartijoista jylisi yhtäkkiä. Sanat jäivät kaikumaan saliin.

Illyria vaihtoi hiukan asentoaan ja mulkoili sitten kuningasta, joka jälleen piti pikaria huulillaan. "Miksi sinun piti kutsua kaiken kukkuraksi minulle henkivartijat?"
"Matka on pitkä ja täynnä kuoppia", kuningas sanoi hiljaa ja rauhallisella äänensävyllä. "Toivon, että käyttäydyt nyt ja matkalla kuten arvoisesi kuuluu."
"Arvoiseni", Illyria tuhahti pilkallisesti ja asetti jalkansa ristiin. Kuningas katsoi tytärtään pikaisesti esittäen, ettei huomannut lainkaan tämän ärtyisää mielentilaa.

"Vieraanne ovat saapuneet!" sama vartija jylisi jälleen ja aukaisi toisen vartijan kanssa saliin johtavat suuret ovet.

Kuninkaanperheeseen kuuluvat istuivat paikoillaan ja katsoivat kuinka viisi henkilöä astui saliin. Kuningas viittasi heidät tuoleille, jotka sijaitsivat valtaistuinten edessä. Illyria katsoi tarkkaan saapuneita ihmisiä enemmän tai vähemmän ihastuksissaan.
Kuningas odotti, että kaikki viisi olivat istuutuneet. Kaikki katsoivat toisiaan hieman tarkkailevaan sävyyn.
Salissa oli jälleen hetkellinen hiljaisuus, kunnes kuningas alkoi hymyillen nousta seisomaan.

"Tervetuloa", hän aloitti. Ihmiset nyökkäilivät hänelle takaisin. "Ette välttämättä kaikki aamulla olleet kuulemassa puhettani, mutta täällä olonne vuoksi oletan teidän kaikkien tietävän syyn, miksi olette täällä."
"Itse asiassa", Mia sanoi, "minulle koko asia on täysin pimennossa. Tuttavani vain käski minut tänne."
Kuningas katsoi ruskeahiuksista naista silmiään räpsytellen. "Vai niin", hän totesi. "No, ehkä se lienee vain hyväksi käydä juttu läpi alusta alkaen."

Kuninkaan kertoessa kertaalleen matkan ideaa, Illyria katsoi viittä tulokasta hiukan arveluttavaan tyyliin. Henkivartijoitako? Tuo yksihän näyttää täysin metsästä karanneelta... Illyria katsoi otsa kurtussa Brania, joka ei näyttänyt kiinnittävän kovinkaan paljoa huomiota kuninkaan selostukseen. Ja kaksi naista? Jotain ompeluseuran marttoja... Miarella kuunteli tarinointia ja Sophie ihaili valtaistuinsalia lattiasta kattoon. Justiinsa... No, tuo näyttää ihan kelvolliselta henkivartijaksi. Bacchus naputteli sormillaan jalkojaan vasten ja katseli kuningasperheen henkilöistä maalattuja tauluja, joita oli ripusteltu salin seinille. Ja sitten vielä yksi mysteerisen näköinen heppu. Mistä lie kotoisin... Trardon istui silmät suljettuina tuolissaan - hän näytti lähes tulkoon nukkuvan, mutta luultavasti hän vain kuunteli kuninkaan puhumista. Kyllä se isä sitten osaa löytää oikeita ihmisiä oikeisiin hommiin. Yleensä niin huolehtivainen, nyt niin luottavainen ja itsevarma.

"Vai mitä, Illyria?"
"Täh - siis mitä?"
Kuningas naurahti ilottomasti. "Sinähän odotat innolla pääsyäsi Caspisoniin uljaan prinssisi luo?"
Illyria oli hetken kuin puulla päähän lyöty, mutta lähes heti hänen suunsa levisi lähes pelottavaan virneeseen. "Aivan. En jaksa odottaa hänen luokseen pääsyä. Odotan innolla."
Kuningas nyökkäsi hyväksyvään sävyyn. "Joten - kysyttävää?"
"Tuota..." Sophie mumisi.
"Niin?"
"Miksi valitsitte minut?"
Illyriakin halusi kuulla vastauksen tähän. "Arvalla?" hän ajatteli ääneen - ehkä liiankin lujaan ääneen, sillä viisi vierasta ja kuningas olivat kääntäneet katseensa häneen. "Tarkoitan, isällä on niin hyvä arpaonni. Ja te kaikki näytätte oivallisilta henkivartijoilta, joten - isukki onnistui taas! Mahtavaa." Illyria ja kuningas vaihtoivat merkitseviä katseita.

Kuninkaanlinnan pihalla annettiin hevoset niille, keillä ei omaa ollut.
"Ehditte matkata Golys-vuorten juurelle ennen yön tuloa. Toivottavasti matka sujuu hyvin. Tapaatte jossain vaiheessa lähettimme, joka kyselee vointejanne. Ja Illyria - muista mitä puhuimme. Luotan sinuun, joten toivottavasti kaikki menee kuten pitääkin."
"Toki", Illyria sanoi ja pyöräytti silmiään huomaamattomasti. "Näkemiin, siis."
"Näkemiin."