POTTERISTIN JOULUEVANKELIUMI

Ikäraja: Sallittu

Siihen aikaan antoi lordi Voldemort käskyn, että koko Englannissa oli toimitettava kuolonsyöjähyökkäys. Tämä kuolonsyöjähyökkäys oli ensimmäinen vähään aikaan ja tapahtui Dumbledoren ollessa Tylypahkan noitien ja velhojen koulun rehtorina. Kaikki pakenivat hyökkäystä, kukin eri paikkaan.
Niin myös James lähti Tylypahkasta, turvapaikasta ja pakeni hyökkäyksen vuoksi Lontooseen, Godricin notkoon, sillä hän kuului Potterien sukuun, joilla oli siellä talo. Hän lähti sinne yhdessä tyttöystävänsä ja avovaimonsa Lilyn kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Lilyn aika synnyttää ja hän synnytti pojan, esikoisena. Hän kääri lapsen lämpimään peittoon ja asetti hänet puukehtoon, sillä heillä ei ollut tilaa pinnasängylle.
Sillä seudulla oli kelmejä yöllä ulkona tekemässä kepposiaan. Yhtäkkiä heidän eteensä ilmestyi kotitonttu, joka aiheutti heissä yökkäysrefleksin ja jonka he tunnistivat kotitontuksi nimeltä Oljo. Pelko ei vallannut kelmejä, pikemminkin vain huono olo. Siitä huolimatta kotitonttu sanoi heille: "Älkää oksentako! Minä tuon teille enemmän tai vähemmän ilosanoman kaltaisia uutisia, tuon enemmän tai vähemmän suuren ilon koko velhokunnalla. Tänään on teille Godricin notkossa syntynyt Valittu. Hän on Harry Potter. Tämä on pienenä vihjeenä teille lahoaivoille: löydätte enemmän tai vähemmän ihanan lapsen, joka makaa puukehdossa, ei pinnasängyssä."
Ja samalla hetkellä kotitontun ympärillä oli suuri joukko muita kotitonttuja, jotka lauloivat riitasointuisesti Merliniä ylistäen: "Merlinin on kunnia siellä enemmän tai vähemmän hyvässä maailmassa, maan päällä rauha kotitonttujen, velhojen ja noitien sekä kuolonsyöjien kesken, joita hän häpeää."
Kun kotitontuilta oli isketty taju kankaalle ja lähetetty palautuspostina takaisin oikeaan osoitteeseen, kelmit sanoivat toisilleen: "Godricin notkoon ja sassiin! Siellä me näemme puhuiko tuo säälittävä, kuvottava pikkuinen karvaton otus totta, sillä uskomme vain omia silmiämme!" He lähtivät kiireen vilkkaa, jotteivät jäisi kiinni ja löysivät Jamesin ja Lilyn ja lapsen, joka makasi puukehdossa. Tämän nähdessään he onnittelivat Jamesia ja kertoivat tästä saavutuksesta muillekin ja kertoivat kaiken, mitä tiesivät. Kaikki, jotka kuulivat, mitä kelmit puhuivat, luulivat heitä mielenvikaisiksi ja olivat kummissaan. Mutta Lily sulki sydämensä ulkomaailmalta ja pohti tätä tilannetta - sitä, mitä tulisi tästä jälkeenpäin tapahtumaan tuollaisen pienen lapsen ja kurittoman avomiehen kanssa.
Kelmit palasivat tekemään jekkujaan kiittäen ja ylistäen Merliniä siitä, mitä olivat nähneet ja kuulleet. Oljo oli sittenkin puhunut totta.