LASIENKELI

Paritus: Severus/Saphira
Ikäraja: K-15

Katson sinua siinä edessäni, niin kauniina, niin hauraana kuin lasienkeli, jonka pelkää särkevänsä yhdelläkin väärällä liikkeellä. Tiedän sinun olevan haavoittuvainen, enkä millään tavoin tahdo satuttaa sinua. Vartaloasi on vain peittämässä silkkinen lakana, jonka olet kietonut ympärillesi. Sormesi pitävät kiinni sen reunoista, jottei tuo verho putoaisi ja paljastaisi todellista sinua. Mutta minä tiedän, että olet kaunis millainen ikinä olet, missä muodossa tahansa.

Tuijotan sinua hetken, ennen kuin alat varovasti, tunnustellen ottaa askelia minua kohti. Jähmetyn paikalleni hetkeksi ja tuijotan kauniita kasvojasi. Silkki ei yllä peittämään kalpeaa ihoasi olkapäiden kohdalla. Se peittää vain ne osat, joita et halua minun vielä näkevän. Mutta siitä huolimatta olen nähnyt ne monta kertaa – minun unissani. Silmäni kiinnittyvät virheettömään ihoosi, jota tahtoisin koskettaa juuri tällä hetkellä. Mutta olet vielä liian kaukana, enkä yllä sinuun.

Sinä olit ensimmäinen, joka näki minut. Sinivihreän eri sävyissä vaihtelevat silmäsi poimivat kaiken sen joukon keskeltä minut. Ennen olin huomaamaton, nyt minut on huomattu. Naamioni on viety ja vaikka kuinka haluaisin, en saisi sitä enää takaisin. Olen puolustuskyvytön sinun edessäsi. Vain sinä saat minut tuntemaan näin. Jos pystyn, minä suojelen sinua aina, minä olen aina siellä, missä sinäkin ja seuraan sinua vaikka maailman ääriin. Olet minulle kuin huume, josta en pääse eroon, vaikka yrittäisin.

Nyt seisot jo lähelläni. Minä tunnustelen silmilläni kasvojasi, ahmin silkin peittämän vartalosi kauneutta ja nenääni kantautuu sinun tuoksusi. Minne ikinä menen, se seuraa mukanani. Tuoksuasi en voisi unohtaa, en koskaan. Se seuraa minua kaikkialle, jättämättä minua hetkeksikään rauhaan ja hiljaisuuteen. Missä ikinä olen, sinä olet mielessäni. Nyt minä seison tässä, edessäsi, täysin puolustuskyvyttömänä.

Minun silmäni tutkivat jokaista piirrettäsi, hamuavat lisää. Ne eivät aio jättää yhtäkään yksityiskohtaa väliin pienellä tutkimusretkellään. Lopulta katseeni rantautuu sinun silmiisi ja näen niissä puhtaan välittämisen. Sinä todella välität. Et ole kuten muut. Sinä tunnet ja ajattelet tunteillasi, et järjelläsi. Jos ajattelisit järjelläsi, et seisoisi nyt siinä edessäni, minun tutkittavanani. Nukkuisit omassa vuoteessasi rauhallisesti ja näkisit unta jostakin aivan muusta. En vain saata uskoa, kuinka saatoit hylätä sellaisen maailman minun vuokseni.

Sinun silmäsi tekevät nyt minulle saman, kuin omani tekivät sinulle äsken. Ne tutkivat minua, eivätkä löydä virheitä, vaikka niitä löytyisi monia. Kauniilla silmillä näkee ilmeisesti syvemmälle, sillä sinun silmäsi pystyvät tunkeutumaan minun vartaloni jokaiseen kolkkaan ja silti sinä pystyt rakastamaan minua. En pysty suojautumaan mitenkään, vaikka haluaisin. Näytän itseni vain sinulle – ainoastaan sinulle, sillä kellään muulla ei ole oikeutta tutkia sitä niin kuin sinulla.

Minä kohotan käteni – vaan en lyödäkseni. Annan sille oikeuden koskettaa poskeasi hellästi ja varovaisesti. Ihosi tuntuu samalta kuin tuo silkki, joka verhoaa vartaloasi. Olet vanginnut katseeni noilla tähtisilmillä, jotka eivät värähdäkään, kun kosketan sinua. Minä en saata sanoa mitään, sillä tätä hetkeä en halua pilata harkitsemattomilla sanoilla. Ja tällaisena hetkenä sanoja ei tarvita – ne ovat turhia ja tyhjänpäiväisiä.

Hiljaa kuljetan sormeni poskelta alaspäin viininpunaisille huulillesi pitäen sitä siinä hetken, kaarrellen sillä pitkin amorinkaartasi. Siirrän sen lopuksi pitkittäin, jolloin sormenpääni osoittaa nenääsi. Kuljetan sitä hitaasti poskellesi, jonne on karannut yksi musta hiussuortuva. Siirrän sen hellästi korvasi taakse varoen, etten riko mitään sinussa. Huuleni ovat kaartuneet hymyyn, mutta sinun huulesi pysyvät yhä paikallaan odottavasti.

Sormeni kulkeutuu hiljaa korvantaustasi kautta kaulalle ja sieltä eteenpäin kohti leukaa. Se matkaa toiselle puolelle kasvojasi ja hyväilee niitä katsoessani yhä silmiisi. Matka jatkuu leualta alaspäin, kaulan kautta aina solisluulle asti ja pysähtyy hetkeksi tunnustelemaan sinua. Silmäni ajautuvat samalle tasolle, tutkimaan tuota kohtaa monilla eri aisteilla. Minä tunnen, minä näen sinut siinä ja uskon tämän olevan vain unimaailma. Ja toivon, että se kestäisi ikuisuuteen asti.

Sormen sijasta lasken koko kämmeneni olkapäällesi ja toisen kämmeneni nostan toiselle olkapäällesi, jota en ole vielä tähän mennessä muutoin koskettanut. Liu’utan niitä varovasti alaspäin kohti verhosi reunaa. Kehotan sitä laskeutumaan alaspäin ja samalla kehotan sinua paljastamaan itsesi minulle. Ikkunasta tulvivat kuunsäteet tekevät ihostasi entistäkin kalpeamman, jos vain mahdollista.

Käsieni saavuttaessa silkin, työnnän sitä varovasti alaspäin ja samalla sinä irrotat otteesi sen reunoista varovasti. Kangas laskeutuu lattialle lainehtien matkallaan, mutta minä katson vain sinua. Silmissäsi pilkahtaa säikähdys ja minä pelkään satuttaneeni sinua. Mutta pian tuo katse vaihtuu helläksi ja rakastavaksi. Minä tutkin sinua silmilläni, kuljetan katsettani sinussa, ympäri tuota luojan suomaa kaunista ja virheetöntä vartaloasi. Mieleni tekee huokaista, mutta pidättäydyn tekemästä niin. Nyt sinä seisot edessäni, täysin puolustuskyvyttömänä, mutta minä en aio tehdä sinulle mitään pahaa.

Ahmittuani tarpeeksi sinun kauneuttasi, minä astun eteenpäin ja lasken kädet uudelleen olkapäillesi. Koskettelen hellästi sinun yläselkääsi ja vedän sinua lähemmäs itseäni. Tunnen vartalosi lämmön omaani vasten ja lähestulkoon hätkähdän – niin hyvältä se tuntuu. Kaikki se läheisyys, kaikki se lämpö, joka sinusta huokuu. Annan käsieni kiertää ympäri sinua – selkääsi, käsivarsiasi ja rintakehääsi. Lopulta molemmat nousevat koskettamaan sinun enkelimäisiä kasvojasi.

Katson sinua vielä pienen hetken verran silmiin, kunnes annan pääni hiljalleen laskeutua alaspäin. Otsani tukeutuu sinun otsallesi, eikä katseemme irtoa vieläkään. Silmäsi sulkeutuvat, kun lasken huuleni sinun huulillesi, pitäen kasvojasi käsissäni. Omat silmäni tekevät samoin suudellessani sinua hellästi ja omistavasti. Haluaisin pidellä sinua näin aina, ikuisesti, loppuun asti. Mutta nyt minulle on olemassa vain tämä hetki sinun kanssasi.

Irrottaudun varovasti ja vedän sinut mukanani tummanpunaisilla lakanoilla päällystetyn vuoteen reunalle. Vajoat niin helposti sen pehmeään syleilyyn, kun kaadan sinut sängylle varovasti. Minä pidän kiinni sinun niskastasi ja vangitsen huulesi uudelleen, syleillen sinua, hyväillen sinua. Annan toisen käteni vaeltaa ihollasi, piirtää kuvioita sinun vatsaasi ja napasi ympärille. Se lopettaa työnsä kuitenkin nopeammin kuin olit odottanutkaan ja siirtyy toisen käden paikalle niskaasi, kun toisen käden sormet hakeutuvat sinun sormiesi lomaan, pitelemään sinusta kiinni, jottet putoa.

Irrotan huuleni jälleen omistasi ja siirryn hiljaa alaspäin suutelemaan kaulaasi. Se suorastaan kaipaa kosketusta ja tunnen kuinka värähdät huulieni koskettaessa sitä. Hyväilen kaulaasi kummaltakin puolelta hyvän hetken verran, ennen kuin huuleni siirtyvät solisluillesi. Sinä korjaat varovasti otetta kädestäni ja suljet silmäsi, nauttien tilanteesta, nauttien siitä hellyydestä, jota saat osaksesi.

Laskeudun alaspäin, mutta ajatukseni pysäyttävät minut. Haluan tuntea jälleen vartalosi lämmön omallani. Nostan katseeni silmiisi kuin odottaen hyväksyntääsi teoilleni. Sinä tunnut tietävän kaiken jo valmiiksi ja hellästi kieräytät minut allesi. Suutelet minua tietävästi, rakastavasti. En halua vastustella, enkä pystyisikään. Olen liian rampa tehdäkseni mitään. Olen liian kuuro kuullakseni huutoja, jotka haluavat lannistaa minut. Olen vain kykenevä näkemään kasvosi edessäni ja tuntemaan sinun rakkautesi.

Laskeudut hitaasti paljaan vartaloni päälle, varoen satuttamasta minua tai painamasta liikaa. Mutta kuinka enkeli voisi painaa liikaa? Sinähän olet höyhenenkevyt, kuin yksi heistä – minun pelastava enkelini. Sinä satuit pelastamaan minut, mutta et vielä aiemmin tiennyt, että samalla pelastit sydämeni ulkona olevalta kylmyydeltä.

Siirrät hennon ja hauraan kätesi sivelemään poskeani samalla kun hellit minua suudelmilla. Se kutittaa, mutta se tuntuu hyvältä. Silmät suljettuina nautit hetkestä yhtä paljon kuin minä, enkä minä halua viedä sitä sinulta pois. Meitä valaisevat vain kuunsäteet ja takan hiilissä kytevät tulenkipinät.

Ajatuksen voimasta ajaudun jälleen onnen hetkeen, jossa olen viipynyt jo ehkä liiankin kauan. Ajaudun miettimään tämän hetken todellisuutta. En vieläkään saata uskoa, että todellakin olet siinä, suutelet minua hellästi ja suot minulle lämpöäsi. Olet täysin erilainen kuin nuo muut kylmät ja tunteettomat ihmiset, jotka eivät välitä toisistaan. Sinä välität. Läheisyytesi saa minut tuntemaan itseni arvokkaaksi – se saa minut tuntemaan, että elän. Niin monet vuodet olen elänyt kuin kuollut – vailla lämpöä, vailla rakkautta. Mutta sinä päätit antaa omasi minulle.

Minä suljen ajatukseni ja pidän sinua lähelläni, tartun kiinni sinun lantiostasi ja painan sitä itseäni vasten, kieräyttäen sinut alleni. Suutelen sinua hellästi ja irrottaudun hetkeä myöhemmin. Nostan katseeni jälleen kerran silmiisi, joista paistaa hyvyys ja läheisyys. Omat silmäni ovat täynnä onnea ja kiitollisuutta. Sinä et vaatinut minulta mitään ja silti annoit minulle kaiken. Kasvoilleni kohoaa hymy, kun katson sinua. Ja sinä hymyilet minulle.

Minun pieni lasienkelini, tänä yönä kukaan ei pysty vahingoittamaan meitä. Me olemme koskemattomia.