KUN KAIKKI KAUNIS KATOAA

Osa IV - Yö (loppusanat)

”When you see love
And you don’t know what it is
And you might find yourself in fear to show your heart.
When you feel love
And it’s oh so wonderful
And you might find yourself in fear to let it part
In fear to let it part.

When your heart decides
That it’s time to let it through
There’s no reason to be scared to open up
Love may be blind
But all of us don’t see it.
So just once in your life
If you heat the knock above, just let it in.” – Blessid Union of Souls, Hold Her Closer

Talvi tulee jälleen. Aivan kuten aina. Se on tänä vuonna kuitenkin kylmempi. Se on koleampia, yksinäisempi. Saatan vain toivoa sen armahtavan minut. Mutta se ei voi. Se on luonteeltaan kylmä ja välinpitämätön. Voin tuntea tuolloin kuinka suolaiset kyyneleet jäätyvät kristallinkirkkaiksi pisaroiksi, joissa jokaisessa on ripaus katkeruutta.

Kylmyys tunkeutuu luihin ja ytimiin pysäyttäen minut paikoilleni. Taivas hämärtyy entisestään ja valkeat hiutaleet leijuvat seesteisessä ilmassa. Joskus uskoin, että sinä lähetit ne luokseni lohduttamaan.
En ole nähnyt aurinkoa viikkokausiin. Se on peittynyt harmauden ja surun alle. Se on pinttynyt mieleni pintaan, mutta ei vapaudu kahleistaan. Sinä veit senkin mukanasi ja jätit käteeni vain avaimet, joihin en löydä lukkoa. Jätit sydämeeni rakkautesi arvet.
Niin minäkin rakastin sinua. Rakastan edelleen. Sitä ei edes kylmä talvi saisi minulta vietyä. Se on ainoa valoni tässä kurjassa elämässä, jossa harhaudun sivukujille aina tilaisuuden tullen. Sinun rakkautesi olen sulkenut tiiviisti sydämeeni ja sen luoma valo johdattaa minua oikeaan suuntaan.
Olen väsynyt. Väsynyt tähän kaikkeen. Mutta sinä kehotit jatkamaan. Sinä et halunnut nähdä minun luovuttavan. Se oli sinun toiveesi, että minä jatkaisin eteenpäin, kun sinä et voinut. Jokaisella askeleella tunnen putoavani ja hapuilen käsilläni kiinteää maata.
Luulit, että näin olisi parempi. Että minä vaeltaisin erossa sinusta. Kerrankin, Anturajalka, voin sanoa, että erehdyit.
Sanoit kantavasi ylläsi naamiota, joka ei lähde. Ehkäpä jokainen meistä kantaa sellaista naamiota ja on pysytellyt sen varjossa liian kauan. Ehkä jokaisen olisi aika paljastaa oikeat kasvonsa, niin kuin sinä teit,
En vieläkään halua luopua sinusta. En vain voi. Se on liian tuskallista. Osa minusta tahtoo pysyä täällä ja toteuttaa toiveesi, kun taas toinen osa haluaa olla kanssasi siellä, missä ikinä oletkaan. Yhden asian tiedän: sinä tulet aina olemaan osa minua, osa minun maailmaani, osa tätä maailmaa.
Tuhkasta takaisin maaksi… Mikset olisi voinut olla kuin feenikslintu ja syntyä uudelleen niistä tuhkista niin, että sydämeni saisi merkitä sinut omakseni? Niin, että me olisimme jälleen luodut toisillemme.
Pitäisin sinua sylissäni, suutelisin sinua. Sen jälkeen pyyhkisin kyyneleesi ja voisit nukahtaa siihen paikkaan. Minun syliini. Voisit herätä aamulla viereltäni ja ymmärtää, että minä olen siinä ja silloin minäkin oivaltaisin kaiken olevan hyvin. Mikään ei olisi muuttunut.
Muistot takertuvat ajan virtaan kuin lumihiutaleet ripsiini, jotka ovat jo jähmettyneet. Kuinka helppoa olisikaan sulkea silmät ja tulla luoksesi. Kehoni kaipaa hengitystäsi ihollani, kosketustasi kädelläni, huuliasi huulillani.
Silti en ymmärrä. Miksi aika pysähtyy aina silloin, kun kaikki kaunis katoaa? Sillä aika pysähtyi sillä hetkellä, kun katosit elämästäni. Jäin ikuiseen talveen, jossa aurinko ei paista, ei luo edes yhtä katsetta minuun.
Katson, kuinka lumi leijaa maahan hitaasti peittäen sen valkoiseen huntuun. Kunpa kaikki olisi niin kuin ennen. Näen nyt, kuinka harmaaseen kivitauluun on hakattu sinun nimesi – sinun nimesi, Sirius Musta.
Vaikka suru riistää sieluani pala palalta, minä hymyilen. Se hymy on sinulle. Kumarrun ja piirrän koskemattomaan, valkeaan hankeen sormellani sydämen. Lasken punaisen ruusun sen päälle. Hetkiämme ajatellen nousen ylös hymyillen ja odotan sinun seisovan vierelläni – aivan kuten aina.

”He lives in you, he lives in me
He watches over everything we see
Into the water, into the truth
in your reflection
he lives in you.” – The Lion King II, He lives in you