Lumivuon
Camlost
on yksi vähään aikaan omistamani ratsuponi. Tilasin tällaisen
varsan Lumivuosta, kun kovasti halusin itselleni ratsuponin. Hyvästä
suvustakin tämä komea herra tuleekin. Sukutaulusta löytyy mm.
nf-kasvatuksen yksi hienoimmista nimistä, tuontiponi nimeltään
Roundchild Roger.
Camlost on
luonteeltaan sosiaalinen ja oikea ystävä, mutta tarpeen tullen
löytyy myös orin vaistoa. Jekkuilua ori rakastaa ja tekee sitä
välillä jopa vähän liikaa. Kamu rakastaa seuraa ja
harjailua. Ori löytää useimmiten ihmisestä heikon kohdan ja
hyödyntää sitä itseensä, ellei ole erityisen kiintynyt
ihmiseen. Puremaan tai potkimaan se ei ala, mutta pelotella voi.
Alusta asti täytyy orille näyttää, ettei se ole pomo. Kamu
ei erityisesti pidä kuitenkaan satulavyön kiinnilaitosta, ja
tuolloin etenkin saattaa nähdä korvat luimussa.
Camlost
on ratsastaessa erittäin eteenpäinpyrkivä ja itsepäinen. Se
reagoi pieniinkin apuihin selvästi. Kamu on enemmän esteille
painottuva, mutta koulukin sujuu kohtalaisen hienosti. Välillä
herra tosin sählää ja yltäisi hienosti vaativallekin, mikäli
vain haluaisi, mutta orin hermot eivät oikein riitä siihen.
Ori osaa peruskoululiikkeet helpon a:n tasolle asti. Pohkeenväistöt
ja taivutukset sujuvat hienosti. Ori on yhteistyöhaluinen
jokaisessa suhteessa, eikä jätä mitään kesken.
Esteillä
tämä herra on oikeassa elementissään, vaikka välillä tulee
mentyä esteille liian lujaa ja pidättää saa. Ori menee lujaa
mutta on erittäin varma hyppääjä. Kamulta löytyy hieno
hyppytekniikka, tietenkin aina on parantamisen varaa. En
laittaisi orin selkään ketä tahansa, sillä nuoremmat ja
kokemattomammat saavat yleensä aikamoista kyytiä. Ratsastajan
täytyy olla määrätietoinen ja melkein yhtä itsepäinen kuin
ori itse.
Tarhassa
ori
viihtyy hieman kaikkien kanssa ja ystävystyy nopeasti
uusimpienkin tulokkaiden kanssa. Aamulla tarhaan päästyään
Kamu vetää kiitopukkilaukkaa ympäri tarhaa ja saa siinäkin
hieman purettua energiaa. Kun häntä talutetaan ohi
tammatarhan, jää tämä siihen komeilemaan kaikille tammoille.
Mutta eiköhän Kamua katsota samalla tavalla takaisinkin!
SUKUTAULU
SCZ
Childenough
nf-o. |
Roundchild
Roger
nf-o. |
H.W George Sun, nf |
|
Roundchild Mummy, nf |
Goodenough
nf-t. |
Chateau IV, nf |
|
Djinn Dama, nf |
Lumivuon
Fleur
rp-t, poniverta 56,25% |
Pluie
AEC |
Lucifer, rp |
|
Pocahontas AEC, rp |
Bianca
SR
rp-t, poniverta 50% |
Mr. Kashmirxx, xx |
|
Amanda P, dartmoor |
JÄLKELÄISTIEDOT
Lumivuon Camlost on tarjolla
ratsuponi-jalostukseen. Hinta
700v€ + 700v€ (7pv ikäisestä elävästä varsasta)
-
KUVAGALLERIA

© Crooked Willow
KILPAILUKALENTERI
-
|